Hei! 

Olen Eeva, 31-vuotias Naantalilainen koulutettu kuvataiteilija ja taidemaalari.

Maalaan pääasiassa akryyliväreillä,
abstraktia sekä figuratiivista taidetta.

Minua inspiroi ihmismieli ja elävä elämä koko monimuotoisuudessaan ja arvaamattomuudessaan. Tunnetilat koen vahvasti väreinä ja ne näkyvät työssäni. Suurimman tyydytyksen saan intuitiivisesta maalauksesta; käteni tietää usein mitä tehdä vaikka pääni ei vielä olisi saanut ajatuksesta tietoisesti kiinni. Jälkeenpäin vietän aikaa teoksen äärellä tutustuen siihen. En koe luovani teoksia, ne syntyvät kauttani ja otan ne vastaan aina yhtä suurella mielenkiinnolla. Kuin tapaisi uuden ihmisen ensi kertaa.

Käsistäni on lähtenyt maailmalle satoja töitä ja muistan niistä jokaisen. Yksi hienoimmista hetkistä joita saan kokea, on se kun teokseni herättää katsojassaan samanlaisen tunnelatauksen kuin minussa. 

Siitä syystä rakastan työtäni.

Käy lukemassa myös taiteilijahaastatteluni Artnow.fi sivustolla, klikkaamalla tästä.